Tutkimuksesta vauhtia kiertotalouteen: CICAT2025-politiikkasuositusten neljä näkökulmaa

14.12.2021

Kiertotaloussymposiumissa 11.11.2021 pidetyssä paneelikeskustelussa pohdittiin Anna Heikkisen johdolla tutkimuksen vaikuttavuutta kiertotalouskäytäntöihin. Keskustelussa korostuivat yhteistyön merkitys sekä tarve muuttaa olemassa olevia toimintatapoja siirtymässä kestävään kiertotalouteen.

CICAT2025-hankkeessa yhtenä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden muotona on politiikkasuositukset. Tähän mennessä niitä on julkaistu yhteensä neljä, joista ensimmäinen vuonna 2019 ja tuorein syksyllä 2021. Politiikkasuositukset kiteyttävät pidemmän tutkimusprosessin sellaiseen muotoon, joka mahdollistaa tutkimustulosten sovellettavuuden käytännössä.

Kiertotaloussiirtymän keskiössä ihmiset ja yhteistyö

Syksyllä 2019 julkaistu politiikkasuositus muistuttaa siilot ylittävän yhteistyön tärkeydestä sekä yhteistyön eri muodoista. Paneelissa Maili Marjamaa totesi, että vaikka yhteistyön tarve kiertotaloussiirtymässä voi jossain määrin tuntua itsestään selvyydeltä, sitä ei voi liikaa korostaa. Marjamaa on tehnyt positiivisen huomion politiikkasuosituksen viestin välittymisestä: ”Ulos siiloista” -ajatusta käytettiin Suomen strategisen kiertotalousohjelman julkistamisen yhteydessä keväällä 2021.

Vuoden 2020 politiikkasuositus haastaa jokaisen yksilön toimimaan. Satu Teerikangas muistutti, että me ihmiset yksilö- ja organisaatiotasolla olemme ratkaisevassa asemassa kestävyyssiirtymissä. Siirtyminen kestävään kiertotalouteen on saavutettavissa vain, jos organisaatioiden lisäksi jokainen yksilö työ- ja arkirooleissaan osallistuu kiertotaloustalkoisiin. Vielä kaksi vuotta sitten yksilön rooli kestävyyssiirtymässä herätti vahvoja tunteita, jopa aggressiota. Oma rooli koettiin usein kivuliaaksi eivätkä kaikki tutkijatkaan korostaneet yksilön merkitystä. Politiikkasuositukselle oli siis selvä tarve ja se on herättänyt keskustelua.

Kaupunkien resurssit ja sujuva sopiminen kiertotalouden edistäjinä

Jarmo Uusikartano tutkii kiertotaloutta kaupunkien näkökulmasta ja on ollut mukana valmistelemassa kevään 2021 politiikkasuositusta. Siinä yhdistyvät sidosryhmäyhteistyö ja toimijuus. Kaupungeilla ja kunnilla on kaikki edellytykset olla kiertotalouden edelläkävijöitä, mutta oma potentiaali on tunnistettava ja siihen on tartuttava. Kaupungit ja kunnat toimivat yhteistyökeskittyminä johtavassa ja organisoivassa roolissa. Niillä on paljon osaamista, ymmärrystä ja resursseja. Kiertotalous on kilpailuvaltti kaupungeille, mutta lopulta arvonluonti on yhteistyön tulos.

Tuorein politiikkasuositus syksyltä 2021 tarjoaa ohjenuoria kiertotaloussiirtymään. Topi Turunen korostaa, että kiertotalous vaatii sujuvaa sopimista eri yhteistyökumppaneiden välillä. Olemassa olevia instrumentteja voidaan käyttää, mutta niitä pitää osata soveltaa muuttuvassa liiketoimintakentässä. Kiertotaloussiirtymä laittaa yritykset pohtimaan uudelleen esimerkiksi tuotantoa ja yhteistyökumppaneiden valintaa. Politiikkasuosituksen tarkoitus on palvella myös pienempiä yrityksiä, joilla ei ole mahdollisuutta lakitiimin palkkaamiseen.

Kiertotaloustulevaisuus luodaan nyt

Siirtymä lineaaritaloudesta kiertotalouteen vaatii siis oman roolin ymmärtämistä ja potentiaalin tunnistamista, uusien toimintatapojen etsimistä, sujuvaa sopimista sekä ennen kaikkea siilot ylittävää yhteistyötä. Politiikkasuositukset on luotu tämän tueksi jokaista toimijaa varten. Kiertotalouden aika on nyt. Tartutaan siihen yhdessä!

Paneelin osallistujat:
Anna Heikkinen, yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto (puheenjohtaja)
Maili Marjamaa, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
Satu Teerikangas, professori, Turun yliopisto
Jarmo Uusikartano, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
Topi Turunen, tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto

Tutustu politiikkasuosituksiin:

#1 Kiertotalouden vahvistaminen vaatii siilot ylittävää yhteistyötä
#2 Lähde mukaan kiertotalousjuhlaan!
#3 Kiertotalous kaupungin menestystekijänä
#4 Kiertotalous tarvitsee sujuvaa sopimista

 

Lotta Sihvo Matikainen
Tampereen yliopisto
lotta.matikainen@tuni.fi