Tunteet ympäristövastuutyössä – mitä ne ovat ja miten niitä voi hallita?
Vielä kymmenen vuotta sitten lähes kaikki tunteita organisaatiokontekstissa käsittelevä kirjallisuus alkoi toteamuksella siitä, miten rationaalisuudella on organisaatiotutkimuksessa ylikorostunut rooli, eikä tunteiden merkityksestä organisaatioiden toiminnassa ole riittävästi tutkimusta. Sittemmin tunteiden on ymmärretty olevan kiinteä osa ihmisyyttä ja siten myös organisaatioita, jotka muodostuvat ennen kaikkea ihmisistä. Tunteet ovatkin herättäneet 1990-luvulta lähtien enenevissä määrin kiinnostusta myös liiketalouden alalla.
Tunteiden rooli vastuullisuustyössä on kuitenkin vähemmän kartoitettu aihealue. Yrityksissä ja muissa organisaatioissa tapahtuva vastuullisuustyö voidaan kuitenkin tänä päivänä nähdä tärkeämpänä kuin koskaan. Ilmastonmuutoksen kiihtyessä organisaatiot voivat joko tyytyä olemaan osa sitä tai ottaa aktiivisen roolin sen ratkaisemisessa. Toisaalta yksikään organisaatio ei ole ilmastonmuutoksen vaikutusten ulottumattomissa.
Vastuullisuustyön on tunnistettu olevan tunnepitoista, ja usein siihen liittyy kokemus erilaisten päämäärien ristitulessa toimimisesta. Vastuullisuusammattilaisten tunteiden hallinnan keinot on myös nähty edellytyksenä vastuullisuuden johtamisen onnistumiselle. Tätä taustaa vasten lähdin pro gradu -tutkielmassani kartoittamaan, mitä tunteita aktiivisesti vastuullisuutta työssään edistävät ihmiset kokevat, ja millaisia keinoja heillä on johtaa itseään ja omia tunteitaan.
Työhön liittyviä ristiriitoja
Haastattelemani ympäristövastuutyön asiantuntijat tunnistivat monia eritasoisia ristiriitoja, joita heidän työhönsä liittyy. Ensinnäkin vastuullisuustoimijat kertoivat yksilötason konflikteista, joita syntyy esimerkiksi silloin, kun organisaation sisällä koetaan vastuullisuusnäkökulmien esiintuominen turhien vaatimusten esittämisenä tai yhteistyökumppani kokee ympäristövastuuseen liittyvän työn ”pehmeänä” työnä, johon kuka vaan pystyy. Toisaalta organisaatiotasolla haastateltavat kuvailivat ympäristövastuutyötä haittaavia organisaatiorakenteita, organisaatioiden välisiä intressiristiriitoja ja kilpailijoiden vastuuttomaksi koettua toimintaa.
Haastateltavat kuvasivat onnistumisten tuntuvan vastuullisuustyössä vielä palkitsevammilta kuin muissa projekteissa.
Haastateltavat tunnistivat lisäksi yhteiskunnallisen tason ristiriitoja, jotka kumpusivat esimerkiksi median ja poliittisten vaikuttajien toimista. Niin yksilö-, organisaatio- kuin yhteiskunnallisella tasollakin päällimmäinen haastateltavien ilmaisema tunne oli turhautuminen. Ristiriidat nähtiin myös muiden työhön liittyvien negatiivisten tunteiden, kuten ärtymyksen taustalla. Lisäksi haastateltavat kertoivat kokeneensa työssään ahdistusta, surua, vihaa, pelkoa ja huolta sekä monia muita kielteisiä tunteita.
Leimaavatko ympäristövastuutyötä siis synkät tunteet ja rankat vastoinkäymiset? Totuus ei onneksi ole näin yksiselitteinen. Haastateltavat kertoivat kokevansa työssään myös esimerkiksi ilon, ylpeyden, toivon ja innostuksen tunteita. Tällaisia positiivisia tunteita sai aikaan esimerkiksi yhteistyö kollegoiden kanssa niin oman organisaation sisällä kuin sen rajojen ulkopuolellakin. Lisäksi haastateltavat kuvasivat onnistumisten tuntuvan vastuullisuustyössä vielä palkitsevammilta kuin muissa projekteissa.
Ilmastoahdistus hälvenee työn ansiosta
Haastateltavien kokemuksia leimasi myös vahva usko oman työn tärkeyteen ja tyytyväisyys siihen, että työssä on mahdollista toimia omien arvojen mukaisesti. Paradoksaalisesti ilmastonmuutoksen uhatessa yksilöiden fyysistä ja henkistä terveyttä ilmaston eteen työskentely koetaankin usein nimenomaan hyvin merkitykselliseksi, millä on puolestaan myönteisiä vaikutuksia yksilön koettuun hyvinvointiin.
Kaikki haastateltavat toivat poikkeuksetta esille, miten heidän työnsä hillitsee yleisen ilmastoahdistuneisuuden tunteita. Osa haastateltavista näki tulevaisuuden hyvinkin toiveikkaana. Haastateltavat kertoivat ilmastoahdistuksen tunteiden hälvenevän heidän toimiessaan ympäristövastuun eteen ja toisaalta siksi, että he tapaavat työssään muita ihmisiä, jotka tekevät myös aktiivisesti tekoja ilmaston tilan parantamiseksi.
Haastattelujen pohjalta muodostamani kuva ympäristövastuutyössä koetuista tunteista on moniulotteinen, ja haastateltavien ilmaisemat tunteet vaihtelivat laidasta laitaan.
Tiedetään, että yksilön pystyvyysuskon vahvistaminen voi helpottaa ilmastoahdistusta. Pystyvyysuskolla viitataan yksilön omaan arvioon hänen kyvystään toimia siten, että hän saavuttaa toivotunlaisen lopputuloksen. Toisaalta on todettu, että ahdistusta on helpompi sietää ja todellisuuden kohtaaminen helpottuu, kun yksilö saa tunnetason tukea muilta ihmisiltä. Näitä tietoja vasten on helppo ymmärtää, miksi aktiivinen toimijuus todella voi auttaa ilmastoahdistuksen tunteisiin.
Tunteita laidasta laitaan
Haastateltavat identifioituivat vahvasti vastuullisuustoimijoiksi, mutta haastatteluissa ilmeni, että vastuullisuustoimijat myös liikkuvat eri identiteettien välillä kontekstista riippuen. Haastateltavat ilmaisivat sopeuttavansa omaa toimintaansa vastaamaan kyseisessä ympäristössä vallitsevia oletuksia. Tällaiseen identiteettien liikkuvuuteen sisältyi esimerkiksi tarve jättää joko työ- tai yksityiselämässä joitain oman toimijuuden puolia ilmaisematta. Yksi haastateltavista kertoi myös esittävänsä tietyillä aloilla ympäristöön ja ilmastoon liittyvät faktat taloudellisten lukujen avulla lisätäkseen puheenvuoronsa vaikuttavuutta kyseiseen yleisöön.
Haastateltavat kertoivat hallitsevansa tunteitaan myös rajaamalla ajatuksiaan ja oman työnsä sisältöjä tietoisesti sekä hallitsemalla työnteon määrää ylipäätään. Lisäksi he kuvailivat ”paksun nahan kehittämistä”, ja kertoivat opetelleensa tietoisesti jättämään osan työhönsä kohdistuvasta negatiivisesta palautteesta tai sitä ympäröivästä kielteisestä ilmapiiristä omaan arvoonsa.
Kaiken kaikkiaan haastattelujen pohjalta muodostamani kuva ympäristövastuutyössä koetuista tunteista on moniulotteinen, ja haastateltavien ilmaisemat tunteet vaihtelivat laidasta laitaan. Haastateltavien kuvaamat tunteiden hallinnan keinot sijoittuivat puolestaan suureksi osin tunnetta edeltävään aikaan, mikä onkin nähty tehokkaana tunteiden hallinnan strategiana.
Erityisen mielenkiintoista on, miten paljon haastateltavien kokemuksista löytyi yhtymäkohtia, vaikka he työskentelivät eri aloilla hyvin erilaisissa organisaatioissa. Viitteitä vastaavista kokemuksista on myös aiemmassa kirjallisuudessa erilaisista ympäristöistä. Ehkä ympäristövastuutyöhön siis liittyy jonkinlaisia universaaleja kokemuksia? Seuraava askel olisi syventyä siihen, millainen linkki ympäristövastuutyössä koetuilla tunteilla ja tunteiden hallinnan keinoilla sekä yritysten yhteiskuntavastuullisuuden toteutumisella todella on.
Mirka Laaksonen
Mirka tekee pro gradu -tutkielmaansa CICAT2025-hankkeelle.
Blogiteksti on aiemmin julkaistu Turun yliopiston Johtaminen ‒ Quo Vadis -blogissa.