Paljon melua jätteestä
Jäte on kiertotalouden keskiössä niin lingvistisesti kuin konkreettisestikin. Lokakuun CICAT2025-blogikirjoitus hahmotteli sanojen ”jäte” ja ”roska” lingvistisiä vaikutuksia kiertotalouteen ja ihmisten asenteisiin. ”Jäte” on arkikielen ohella oikeudellinen käsite. Eurooppalaisessa ja kansallisessa lainsäädännössämme jätteellä tarkoitetaan käytöstä poistettua esinettä tai ainetta. Jätettä koskeva jätelainsäädäntö pyrkii suoraviivaisesti takaamaan turvallisen jätehuollon. Muut materiaalit ovat tuotteita ja niihin sovelletaan tuotelainsäädäntöä. Jotta kiertotalouden tavoitteen mukaisesti kierrätysmateriaalia voitaisiin käyttää uusien tuotteiden valmistuksessa, on ”jätteen” lakattava olemasta ”jätettä”.
CICAT2025-hankkeessa kuultiin kiertotalouden liiketoiminnan ammattilaisia kiertotalouden lainsäädännöllisistä esteistä antiikin Kreikan vaikutusvaltaisimman oraakkelin mukaan nimetyn delfoi-tutkimuksen avulla. Kuten oraakkelit aikanaan, nyt alan toimijat jakoivat kokemusperäistä viisautta ja ennusmerkkejäkin tulevasta sähköisesti toimineen, nimettömän paneelin jäseninä.
Oraakkelimme pohtivat niin nykyisyyttä kuin tulevaisuuttakin tuotteen elinkaaren eri vaiheissa. Nykyisin kiertotalous keskittyy pääosin elinkaaren loppupuolelle ja materiaalin saamiseen takaisin tuotannon raaka-aineeksi. Painopisteen arvioitiin tulevaisuudessa siirtyvän enemmän tuotesuunnitteluun ja tuotteiden palvelullistamiseen, mutta materiaalin kierrättämisen nähtiin säilyvän kolmen tärkeimmän kiertotalouden alan joukossa.
Paneelin oraakkelit nostivatkin keskeiseksi jätteen ja ei-jätteen välisen suhteen – myös lingvistisesti. Panelistit lähes yksimielisesti kyseenalaistivat sanan ”jäte” käyttämisen entisessä laajuudessaan kattamaan kaiken, minkä käyttö kulutuksessa päättyy ensimmäisen kerran. Lähes kaikki katsoivat, että jätteen käsite tulisi rajata vain sellaiseen materiaaliin, jota ei voida lainkaan hyödyntää kiertotaloudessa, esimerkiksi vaarallisuutensa vuoksi. Jäte-käsitteellä – ja myös lainsäädännöllä – on edelleen siis tärkeä rooli, mutta kohdistuen vain siihen pienenevään osaan kulutuksesta poistuvaa materiaalia, joka ei jatka elämäänsä kiertotaloudessa, kuten myös Chris Backes arvioi kirjassaan Law for Circular Economy.
Onhan niin, että siinä missä lainsäätäjä betonoi yhteiskunnan arvoja pykäliksi, vastavuoroisesti pykälät muuttavat meidän arvojamme. Ympäristöoikeustieteilijät kutsuvat linnunlaulupykäläksi säännöstä, joka ilmaisee tavoitteita, ei velvoitteita. Usein nämä tavoitesäännökset toimivat arvojen ilmaisijana ja aikanaan niiden ilmaisemat arvot muuttuvat velvoittaviksi lain säännöksiksi. Jätteen oikeudellisen käsitteen rajaaminen panelistien näkemyksen mukaisesti hyödyntämiskelvottomaan materiaan olisi kyllä arvovalinta, mutta ei kuitenkaan linnunlaulupykälä. Se itse asiassa heijastaisi todellisuutta, sillä materiaalikierrot ovat arkipäivää, eivät futurismia.
Juuri tähän jätteestä raaka-aineeksi -vaiheeseen liittyvä kysymys jätteeksi luokittelun päättymisestä (End-of-Waste) oli panelistien mielestä yksi sääntelyn kompastuskivi. Se koetaan hallinnollisesti hankalaksi ja sitä koskeva sääntely peilaa edelleen lineaaritaloutta eli ennen kaikkea pelkoa jätteiden vastuuttomasta käsittelystä. Materiaalitarpeen lisääntyessä ja kriittisten raaka-aineiden vähentyessä lainsäätäjän fokuksen onkin kohdennuttava tähän kriittiseen pisteeseen sen varmistamiseksi, että käyttökelpoinen materiaali tehokkaasti palaa kiertoon, mutta samalla sekä palaavan materiaalin turvallisuus että uusioprosessin ympäristövaikutusten ehkäisy varmistetaan. Liiketalouden kannalta tämän vaiheen päätöksenteon varmuus ja yhdenmukaisuus on olennaista.
Tiukka erottelu jätteiden ja ei-jätteiden sääntelymaailmojen välillä on ollut perusteltua lineaaritalouden kontekstissa, mutta aiheuttaa ongelmia kiertotaloudessa. Sääntelyn rajapinnalla jätelainsäädäntö ei tuota riittävää pohjaa jäteperäisen materiaalin tuotteistamiselle ja hankaloittaa sen käyttöönottoa tuotesääntelyn puolella. Yksi esimerkki on se, että jätteistä ei kerätä tuotteiden lailla tarkkaa kemikaalitietoa, mutta kierrätysmateriaalin tullessa tuotesääntelyn piiriin tieto niiden turvallisen käytön reunaehdoista on tarpeen.
Jätteen ja ei-jätteen erottamisesta on taitettu toistuvasti peistä Euroopan unionin tuomioistuimessa. Jopa siinä määrin, että yksi tuomioistuimen laajimmista oikeuskäytännöistä koskee jätteen käsitettä! Säännösten selventämisestä huolimatta unionin tuomioistuin painiskelee edelleen aiheen parissa. CICAT2025-tutkijat Topi Turunen ja Joonas Alaranta perkaavat vireillä olevissa oikeustieteellisissä artikkeleissaan sekä jäte-tuoterajapintaa että jätteeksi luokittelun oikeuskäytäntöä.
Leila Suvantola
Topi Turunen